Olen kyllä
itsestäni hirmuisen ylpeä, kun olen tätä blogia jotenkuten jaksanut pitää
pystyssä koko vuoden verran. Ja niin nyt rupeaa jo uskaltamaan sanoa “vuosi”
koska eihän tässä ole enää kun 50päivää (tai no taitaa tulla 49 siellä) ja
koittaa kotiintulo. On se aika vaan mennyt niin hirveän nopeasti, vähän iskee
paniikki että kohta se on jo ohi. Nyt onkin lähtenyt loppuspurtti, kun yrittää
tehdä kaiken ennen kuin lähtee. Huhtikuu olikin melkoinen ja samalla vauhdilla
näkyy menevän vielä pari viikkoa!
Huhtikuun
aluksi sain vieraakseni kolme suomalaisjunttia, nimittäin serkku Essi, serkun
poikaystävä Harri Mankeli (a.k.a. Osku) ja kaveri Eppi. Oli kyllä niin hauskaa
puhua suomea pitkästä aikaan, vaikka penteleet pilasivat mun hyvän englannin. Kaverit
täällä ovat nauraneet että mun aksentti tuli kolisten vahvemmaksi sillä välillä
kun ”ulkomaalaiset” kävi kylässä.
Kaikenlaista
jännittävää tuli näiden sankareiden kanssa tehtyä, mutta koho kohta oli kyllä
Austinissa vierailu. Texasin paras kaupunki ylivoimaisesti. Valitettavasti ei ole nyt kuvia millä
kehuskella, joten saatte tyytyä tähän vaatimattomaan selostukseeni. Olisin
kyllä voinut Austiniin jäädä vaikka pidemmäksikin aikaa, mutta pitihän sitä
kotiutuakin. Kaksi viikkoa sujahti tosi nopeasti ja sitten yhtenä aamuna
pitikin jo koulun jälkeen kotiutua suomivapaaseen taloon. Erityiskiitos
kyläläisille, oli ihan mahtavaa!
Sitten meni
hetki rauhallisesti kavereiden kanssa aikaa vietellessä, kunnes koitti
syntymäpäivä viikko! 27.4 napsahti 18vuotta nappiin tällä tytöllä, eikä kyllä
yhtään aikuiselta tunnu, päinvastoin! Kyseisenä lauantai päivänä pitkäaikainen
toiveeni kuitenkin toteutui, kun pääsin kaverin kanssa näkemään ultimate
lempibändini; Paramoren. Edgefestillä vietettiin siis se päivä ja illalla
vihdoin kuin Paramore esiintyi, kiljuin ääneni käheäksi ja pompin kanssa
juhlijoiden varpaille; sorry y’all!
Mahtava
kokemus ja mahtava syntymäpäivä, mutta lisää oli luvassa!
Sunnuntaina
heräsin jo aikaiseen, ja Victoriakin ihmetteli että mikä minut niin aikaisin
viikonloppuna ylös ajoi. Vaan en innostukselta jaksanut nukkua. Joskus kymmenen
jäljestä lähdimme kohti Dallasia ja pääsimme perille seuraten SkydiveDallas
tieviittoja. Koskaan ei ole ollut mikään suuri into mihinkään
laskuvarjohyppyyn, mutta tänne tullessa sellainen idea heräsi. Vaatimuksina oli
kuitenkin, että pitää olla 18vuotias, joten piti odotella. Nyt kuitenkin
seisoin siellä täytellen lappuja missä lupaan ja vannon, etten haasta ketään
oikeuteen jos kuolen. Pala nousi kurkkuun ja aamupala sipsit vetivät rallia
vatsassa. Kaikki meni ihan hirveän nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, istua
tönötin pienessä lentokoneessa, miehen sitoessa minua itseensä kiinni. Noin 4200 metrin korkeudessa ovi avattiin ja
minä ensimmäisenä koneesta ulos. Kiljuminen oli suuri mutta nopeasti sain
silmät auki. Hetki mentiin vapaapudotuksessa, kunnes mies veti narusta ja
laskuvarjo pamahti paikalle. Siellä sitten liideltiin kotvanen ja sain nauttia
maisemista. Sydän löi kuutta ja sataa mutta oli kyllä mahtava kokemus. Kuvia en
tästäkään saa koneelle, mutta video löytyy, joten pidemmittä puheitta toivotan
teille mukavia elokuvanautintoja!
Kaikkihan
ollaan samaa mieltä siitä että mä olen vähintäänkin tuleva hollywood tähti!!