Mom my friends don't care if my room is messy..

they just care if we have FOOD

Ihanaa 2 päivää ja koulu loppu! Kesälomaksi sitä en voi itseni kohdalla ihan vielä kutsua, kun työt alkavat heti maanantaina, mutta on töissäkin kivempaa kun koulun penkillä homehtumassa. Vielä kun selviäisin kunnialla tuosta viimeisestä kokeenpalautuksesta. Meni niin hongille sekin koeviikko, että ihan hävettää. Mutta nyt voin sanoa iloisesti että ”ENS KERRALLA SIT!”, mikä on se peruslause tuolla lukiossa. Itselläni tähän ensi kertaan onkin sitten vähän pidempi matka.
Tuo virallinen kesäloma itselläni alkaa joskus heinäkuusta, kun on vielä käyty vähän isostelemassa rippileirillä. Sitten saan ottaa lunkia loppu kuun, kunnes 1.8 onkin sitten jo lähtö, jäiks!!
Olen kuitenkin ah niin helpottunut kun minulle selvisi, ettei tarvitse vetää Amsterdamin kautta, vaan menen Helsingistä suoraan Chicagoon ja sieltä sitten Dallasiin. Chicagon kenttä on kuulemma tosi iso ja se hieman jännittää. 3,5 tuntia saisin siellä aikaani vietellä, joskin aluevalvoja sanoi, että siellä voi mennä 2tuntia tullihommailuihin. Pieni maalaistyttöä pistää kyllä jalkaa vispaamaan kun voin vaan kuvitella minkä kokoinen se lentokenttä sitten on. Hyväksi asiaksi valvojani sanoi, ettei mun tarvitse vaihtaa kuin konetta, että lentoyhtiö on sama. En sitten itse tiedä mites se mun menoa helpottaa, mutta kun ison maan mies niin sanoo, niin kyllähän se sitten niin varmasti on!

Mulla on ollut kahden päivän kestänyt siivousprojekti tämän huoneeni kanssa. Melkoinen kaatopaikka tämä kyllä oli, mutta siistiksi sain. Jätesäkillinen lähti roskiin, toinen meni talvivaatteiden täyteisenä kaapin pohjalle ja yksi iso laatikko meni varastoon. Sisko valmistuu parturikampaajaksi ja juhlat pidetään totta kai meidän huushollissa, joten siivous oli pakollista, vielä nyt kun sadetta luvattu, rämhän kämhä sanon minä!
Eilen tuntui turhalta, kun olin koko päivän siivonnut ja vasta vaatteet saanut kasaan. Olen aina pitänyt itseäni jotenkin tosi äijänä siinä suhteessa, ettei mulla mitään vaatteita ole. No… väärässä olin, pitää myöntää! Tänään sitten kun kotiin pääsen ja kun sisko oli värjännyt tän heinikon mun päässäni, niin jatkoin siivousurakkaani. Mä olen niin huono tuossa siivouksessa, kun en osaa sitä. Siirtelen vain tavaroita paikasta a, paikkaan b ja niin edelleen. Lopulta huone tuli kuin tulikin siistiksi ja nyt olen hirmu ylpeä!
Kaikki koulujutut kasasin laatikkoon ja vein piiloon komeroon. Niitä ei tarvitse vielä pitkään aikaan!
Julisteita tuli laitettua taas muutama lisää. Ja host perheeltä tullut syntymäpäiväkorttikin pääsi seinälle!

Mutta jepjep, empäs mä enää turhia täällä sössötä kun kukaan kuitenkaan jaksa lukea!
Aloitetaan kesäloma tyylillä!

And sure I'm gonna miss you, but I gotta do this for me.

Juuri kun ehdin hehkuttaa, etten ole vielä kertaakaan kaverien perään itkenyt.
Katselin onnellisena Gleen kolmannen kauden viimeistä jaksoa, joka siis käsitteli juurikin hyvästejä. No johan sitten viimeisen 20 minuutin aikana todellisuus iski päin kasvoja kovalla voimalla; siis mähän olen oikeasti lähdössä. Ja siitähän se sitten lähti. Vesiputous virtasi pitkin kasvoja. Olen hyvin paljon onnellinen että olen yksin kotona. Vasta vähän aikaa sitten tajusin, että mä en ole enää 11C:llä, kun tulen takaisin vaan menen sitten luultavasti 12C:lle. Ja niille, ketkä putosivat kelkasta, puhun siis lukiomme ryhmistä.
Vaikka joojoo, lukio on luokaton, on se silti niin että ne kurssit menee vuosittain jonkin sorttisesti ja kaverit on sitten kolmosella kun itse olen vasta kakkosella. Sitten kun kaverit valmistuu, meikä jää vielä koticityyn homehtumaan. Ei sillä, kyllä mulle aika kelpaa, tulevaisuus kun on pelkkää sumua. Mutta olisin mä silti halunnut oman porukan kanssa valmistua. Mutta oma oli päätökseni, turha sitä on vikistä, vikisen silti :)

Toinen juttu on se, kun muutama kaveri on nyt ylioppineita ja pelkään, että ne katoaa jonnekin suomen rämeikköön ja sitten menetän ne. Kuitenkin muuttavat jonnekin rovaniemelle.. Kai tämäkin on aika turha pelko, jos sitä haluaa pysyä kavereina niin kai sitä sitte pysytään. Mua vaan pelottaa, että entäs jos ei haluta tarpeeksi kovin? Mulle kun tuo irti päästäminen on aika vaikiaa aika ajoin:D

Mutta jepjep, tykkään hotmailista, tosi hirmu paljon, kun heittää mun aluevalvojan viestit roskapostiin. En tiedä nyt sitten kuinka monta tosi tärkeää viestiä multa on mennyt ohi ja kohta tulee tupen rapinat rapen tupinat kun en hoitanut hommia! Huomasin tämän asian siis tosiaan vasta eilen. Funfunfun.
Kuitenkin. Aluevalvojalta oli siis tullut viestiä, jossa kerrottiin kaikenlaista, mm. millasta porukkaa olisi lähdössä siihen mun lähelle vaihtoon kanssa  Yksi suomalainen itseni lisäksi.
Lisäksi siinä oli mahdollisia lähtöpäivä ja kuulemma yritetään saada lähtö 31.7 – 2.8 tuohon väliin : ))

Nyt voisin lähteä ottamaan aurinkoa, etten sitte ihan kalposena joudu lähtemään!

Hyvät viikonloput vaan kaikille!

"..this is our big sister.."

Tunnen olevani tosi yliaktiivinen tän blogin kanssa, mutta onko se väärin jos on paljon asiaa? Pitäisi jossain välissä oikein vaikka näpsiä kuviakin, ettei tämä ole vain pelkkää tekstiä mutta.. Mä en halua tehdä tästä mitään 'mitä vaatteita mulla on’ -esittelyblogia, haluan tämän pitää pääsääntöisesti vaihto-oppilasblogina ja no nyt ei oikein ole mitään siihen liittyvää kuvattavaa, ellette nyt välttämättä halua, että rupean ottelemaan jostain kivoista EF:n lähettämistä lappusista kuvia? :D

Kuitenkin, tämän postauksen otsikko tulee siitä, kun juttelin hostma:n (en jaksa hokea host äiti joten: hostma) kanssa facebookissa ja sitten tuli puheeksi se, kun meikä pölpöttelee kaikel kansal tästä mun täydellisestä hostperheestäni. Sitten hostma vaan oli, että juu lapset puhuu musta kanssa tauotta kaikille, ja tää Aiden, oli koulussa piirtänyt kuvan perheestään alien-aluksella(onkohan tuo edes sana? Noo kaikki ymmärtää!) ja selostanut kuvan äidilleen seuraavasti: “This is me and this is Ava, this is our big sister, this is you mom and that’s dad”
Ja tuo big sister, sulatti sydämeni. En tiedä miten aion pystyä lähtemään kotiin sieltä ja jättämään nuo naperot sinne. Tosi lutusia ovat.

Sain perjantaina(?) kirjeen taas Ef:ltä ja siellä tuli mukana valmennustilaisuuskutsun lisäksi tällainen ’student handbook’. Lueskelin sitä sitten ja kun luin lentokone juttuja iski taas paniikki. Siis herranjumala, mä olen menossa yksin lentokoneeseen! Niin olen varma, että Amsterdamin kentälle eksyn ja joudun jonnekin alle punaisten valojen. Näin btw:nä, jos ette ole nähneet tätä: Girls going wild in red light district
niin katsokaa, ihan oikeesti pysäyttävää.
Mutta jep. Onneksi Allenin lähelle on tulossa joku muukin suomalainen, joten saan sitten lentokoneilla sen kanssa, jos vaan tulen toimeen. Toivon ainakin! Yksin olisi ihan hirveetä lentää, mutta jos edes joku tuntematon vähän siinä turvana, niin ei enää pelottaisi niin paljon.

Koulukin loppuu kohta ja pitäisi saada vielä viimeinen koeviikko vedettyä raivolla läpi ja yhtäkään kutosta ei enää saisi tulla. Sen saa nähdä sitten. Ruotsista kun läpi pääsen niin se on hallelujaa! Nyt jatkan vissiin kotona löhöilyä, piti mennä kaverille yöseksi, mutta se meni penkin alle. Ehkä voisin katsoa jonkun tosi jännän elokuvan tähän illan päätteeksi.

tuollanen olis mahtava^^

Have fun saturdaynight y’all and nighty night!

It is only just a dream? right?

Tehtiin tossa eilen äidin kanssa jotain viisumihaastatteluun tarvittuja juttuja ja hermo meinas palaa ihan just. Ensin tehtiin sitä ja oltiin noin puolessa välissä kun yhtäkkiä koko sivusto sekos ja sinne meni koko puolentunnin urakka. No aloitettiin sitten ihan alusta koko homma ja saatiin sitten lopulta valmiiksi asti. Kaksi tuntia siihen sitten tuhraantui. Mutta saatimpa sekin alta pois.
Jännää kun melkein jokapäivä teen jotain, mikä liittyy jotenkin tähän vaihtohommaan ja silti se ei vielä ole oikein auennut, että siis ihan oikeasti mä olen lähdössä vuodeksi hevonkukkuuseen:D Odotan sitä tajunnanräjäyttäjää kokoajan. Ymmärrän homman varmaan sillon kun istun lentokoneessa! Kauheesti panikoin kaikkea matkaan liittyvää ja sitten rauhotun aina kun alitajunta puskee: "älä huoli, ei tää oikeesti tapahdu". Jaapa:D

Mä olen tosiaan tämän mun host äidin kaveri facebookissa ja tämä oli ottanut kuvan lahjasta(korjaus lahjoista*) jotka he olivat hankkineet lapsien opettajille. Kuvan näkemisen jälkeen omat ala-asteen ruusut kuullostaa tosi vähäpätöisiltä. Siinä oli rantakassia ja aurinko- ja huulirasvaa, jotkin jännät pyyhkeen kiinnistysklipsit ja pyyhkeitä. Ei mitään turhan anteliasta porukkaa! Mullekkin lähettivät pääsiäisen kieppeillä paketin missä oli paaaljon karkkia namnam, ja sitten iTunesii 20dollarin(noin 15euroa) lahjakortin. Mulle on tullut tosi hyvä mieli siitä, että tää perhe tekee kyllä ihan kaikkensa, tehdäkseen selväksi että mä olen oikeasti odotettu. Kun mulla tuossa huhtikuun lopussa (27.4) oli synttärit, facebookkiin oli ilmestynyt video, jossa nää mun tulevat host pikkusisarukset lauloivat mulle syntymäpäivä-laulun. Sulin kyllä täydellisesti ja se onkin ollut mun tunnelman nostattaja siitä lähtien. Niitä kahta söpöliiniä ei vaan voi katsoa muuta kuin hymy korviin asti levinneenä.

Ja tästä voinkin näppärästi siirtyä seuraavaan aiheeseen. Mä en tiedä miten mä aluksi tulen reagoimaan siihen, että mun nimi lausutaan ihan hassusti omaan korvaan. Ja kaikki ketkä yhtään englantia osaa tietää, ettei siellä lausunta ole aina lähelläkään sitä miten sana kirjoitetaan. Sarakin on enemmän Sera. Ja ässä vielä vähän suhisee. Kuulostaa tosi jännältä kuunnella ulkomaalaisia sanomassa mun nimeä, kun se ei kuulosta yhtään omalta. Mutta kaipa mä siihen totun ja sitten kun tulen kotiin saan taas opetella suomijunttien Saraan!

Musta tuntuu, että kirjotan tänne kaikkea turhaa mitä kukaan ei koskaan jaksa lukea, toivottavasti olen väärässä:D Voisin tässä joku päivä tehdä jonkun kollaasin itsestäni ja elämästäni yleensä:)
Mutta jeb, jatkan löhöilyäni ja hyvät pyhät vaan huomisen takia :)

Keep calm and love Texas!!

Tästä lähtee tämä bloggaamisen karu arki. Pitkän aikaa olen miettinyt että pitää tälläinen väsätä, mutta aina se on jäänyt. Nyt kuitenkin sain sen aikaan ja olen ylpeä kuin hirvi tien yli päästyään. Ideani on täällä puhella mukavia tulevasta vaihto-oppilasvuodestani ja sen tuomista tunteista pienen tytön massussa. Ja selväähän on, että blogin olisi tarkoitus pysyä pystyssä koko vaihtovuoden ajan. Tarkkaa lähtöpäivää ei vielä ole annettu (murr siitä) mutta suunnilleen elokuun alussa olisin lähtemässä. Näin esittelybloggaukseen olisi varmasti hyvä antaa epätarkat tiedot paikasta, johon olen lähtemässä ja perheestä, jonka luona tulen asumaan:

Allen, Texas, United States Tuommoinen pienimuotoinen paikka, kun Allen olisi siis mua odottelemassa. Innostuin ihan hirveästi kuullessani, että pääsen Texasiin, koska pienesti pelkäsin "joutuvani" Alabamaan, kaveri kun oli kertonut jonkin sortin kauhutarinoita kyseisestä kolkasta:D Texas siis sopii mulle mainiosti. Allen on siis noin 80 000 ihmisen kaupunki Texasin pohjoisosassa noin 50km päässä Dallasista. Olen yrittänyt etsiä joka sortin tietoa Allenista ja google mapsin kanssa on tullut huristeltua pitkin Allenin katuja! Ihan kiva kaupunki näyttää olevan, eikä edes ole kuin joku 30 000 ihmistä enemmän kuin omassa pikku Salossamme. Uskon siis pärjääväni siellä ihan hyvin. Enemmän huolestuttaa tuo koulu, Allen High School, jossa siis opiskelijoita noin 3600.. Itselläni suurin koulu tainnut olla se 300 ihmistä, jos edes sitä!

Kuitenkin, turhan kaupunki kierroksen jälkeen voin siirtyä siihen itselleni kivoimpaan juttuun, eti tulevaan hostperheeseeni: Muutan siis elokuun alussa neljä henkiseen perheeseen, plus Bailey-hauva!! Hostvanhempani ovat tosi nuoria, kumpikaan ei ole yli kolmenelonen ja vaikuttavat todella rennoilta ihmisilät, eivätkä yhtään sellaisilta tosi tarkoilta ihmisiltä, ketkä eivät oikeen minulle sopisi, itse kun olen tälläinen tuulitukkana kulkija. Lisäksi pitkäaikainen toiveeni toteutui, kun kuulin että saan kaksi pikkusisarusta! 6vuotias pikkuveli Aiden ja 4vuotias pikkusisko Ava. Olen aina halunnut pikkusiskon tai -veljen, kun itse omistan vain isosiskon. Nyt sitten toteutui haave kaksinkertaisena ja fiilis on mitä mainioin! Koko perhe tuntuu ihan sika mukavalta ja innolla odottelen, että pääsen sinne. Olen jo maaliskuusta saanut olla yhteyksissä tulevaan perheeseeni ja musta se on tositosi kiva, että pääsen vähän tutustumaan perheeseen, ettei sitten lentokentällä tarvi tönöttää sormi suussa kun ei yhtään tunne tiedä miten pitäis käyttäytyä tuntemattomien seurassa. Perheeni merten tuolla puolen haluaisi ottaa videopuhelun ja me kärvistellään paniikissa äidin kanssa täällä, kun jännittää että pitäisi jotain puhuttavaa keksiä!! Mutta kaipa se tästä sitten, kun aika koittaa. Tosiaan perheeni kuulostaa niin huippusupermahtava täydelliseltä, etten usko että sen osuuden kanssa tulee olemaan mitään ongelmia!

Tähän vielä voisin kirjoittaa pikaisen sepostuksen itsestäni, eli seitsemäntoistavuotias kakara täällä tönöttää tukka tanassa valmiina lähtöön, vaikken sitä ole vielä täysin sisäistänytkään. Heppailu on ollut suurena osaa elämään jo kymmenen vuotta ja oma tähtisilmätamma jääkin kotiin odottelemaan, sitten kun lähden. Onneksi on isosisko! Lisäksi tämä normi kavereiden kanssa hengailu kuuluu elämään ja kotona laiskottelussa olen mitä mainioin ammattilainen! Eipä tässä muuta, toivottavasti joku jaksoi lukeakkin, yritin keventää noilla kuvilla, joista kaikki oli ihan weheartit:stä. Paitsi tuo patalappu+kakku-kuva, jossa isosiskon äidille tekemä kakku ja itse väsäämäni patalappu. Tai enhän mä sitä patalappua väsännyt, kun tuon koristelun vain hoidin. Jep. Kiitos ja kuittaus!